Mihin vallassaolevien taipumus muodostaa stereotyyppisiä mielikuvia sosiaalisesta ympäristöstään voi johtaa? Parhaimmillaan nopean, automaattisen ajattelun tarkoitus on tehdä ajattelusta tehokkaampaa, vähentää kognitiivista kuormitusta ja helpottaa ihmisten elämää. Omien tunteiden käsittelyn kannalta vaikeitten, ihmisten elämään vaikuttavien päätöksien tekeminen on helpompaa, jos kykenee ottamaan etäisyyttä eikä näe ihmisiä yksilöinä, ainutkertaisina persoonina. Tällä voi olla merkitystä monissa tiukoissa päätöksentekotilanteissa ja johtajien hyvinvoinnissakin. Asian toinen puoli on se, että valta näyttäisi myös ”tyhmistävän” käyttäjänsä. Äärimuodossa kyse voi olla toisten epäinhimillistämisestä, dehumanisaatiosta. Varsinkin sodissa, konflikteissa, ryhmien välisissä valtataisteluissa tai erilaisten vähemmistöryhmien kohtelussa on vahvaa taipumusta muodostaa myös heikommasta osapuolesta tai altavastaajasta kielteisiä mielikuvia, joiden avulla voidaan oikeuttaa oma toiminta näitä ihmisiä kohtaan. Dehumanisoitu yksilö ei ole enää ”ihminen”, vaan numero, yksikkö, kohde, kustannus ja ääritapauksessa ”koiraakin alhaisempi olento”.

Eräs tutkijoita kiinnostanut ilmiö on ollut selvittää, miksi usein aivan tervejärkiset, fiksutkin johtajat ”ampuvat itseään jalkaan”

Valta aiheuttaa ihmisissä myös tarpeen jatkuvaan sosiaaliseen vertailuun: meneekö minulla yhtä hyvin kuin muilla omaan viiteryhmään kuuluvilla? Edelleen paljon valtaa omaavat henkilöt voivat ajatella elävänsä maailmassa, jossa ”liikennevalot näyttävät aina vihreää”. Kaikki tämä altistaa vallassaolijat kokemaan myös suhteellista deprivaatiota, kateutta, kaunaa tai ainakin mielipahaa. Ei siis ole itsestään selvää, että valtaa seuraisi onnellisuus. Vallalla näyttää olevan taipumusta saada vallassaolijat myös säilyttämään vallitsevan tilanteen, status quon. Tässä mielessä valta ei kaikissa tilanteissa ole se voima, johon voitaisiin liittää sellaisia määreitä kuin joustavuus, muutoskyky, luovuus tai innovatiivisuus. Valtaapitävät joutuvat helposti myös erilaisen liehittelyn ja miellyttämisen kohteiksi. Johtajille kerrotaan se, mitä he haluavatkin kuulla, eikä sitä, miten asiat oikeasti ovat. Tämä heikentää heidän kykyään realiteettitestaukseen: johtaja voi joutua tilanteeseen, jossa hänen on vaikea erottaa omia ajatuksiaan muiden ajatuksista.

Valta ja erilaiset psykopatologiat löytävät myös usein toisensa. Amerikkalainen psykologi Manfred Kets de Vries on tullut tunnetuksi tutkimuksistaan johtajien erilaisten persoonallisuuden häiriöiden vaikutuksista organisaatioiden toimintaan: ”mätä” voidaan löytää monesti myös organisaation huipulta: ”the rot at the top”. Esimerkiksi narsistiset persoonallisuudet tuntevat vetoa organisaatioiden ylimpiin johtotehtäviin tai vallan huipulla oleville voi kehittyä epäluuloinen ja vainoharhainen tapa tarkkailla ympäristöään.

LUE KOKO ARTIKKELI TÄSTÄ:

HONKANEN 2016 lk5 – Miten valta vaikuttaa mieleen

Inspiroija vetoaa ihmisten ihanteisiin, unelmiin ja arvoihin. Hän herättää ihmisissä tunteita. Hänellä on ideoita, näkemyksiä ja visioita tulevaisuudesta. Hän innostuu helposti ja saa oman intonsa tarttumaan muihinkin. Hän on usein intohimoinen, energinen, karismaattinen, ilmaisuvalmis ja itsevarma. Hän saa ihmiset sitoutumaan sydämellään omaan työhönsä. Hän saa ihmiset mukaansa ponnistelemaan epäitsekkäästi jonkin yhteisen asian puolesta. Hän tekee henkilökohtaisia uhrauksia ja toimii esimerkkinä muille. Ihmisten on helppo seurata häntä.

Inspiroija on monessa mielessä vastakohta perustelijalle: hän nimittäin pyrkii vetoamaan enemmänkin ihmisten tunteisiin kuin järkeen ja loogiseen ajatteluun. Inspiroijan tavoitteena on saada ihmiset innostumaan ja sitoutumaan herättämällä voimakkaita tunteita, jotka liittyvät ihmisten arvoihin, tarpeisiin, toiveisiin tai ihanteisiin. Esimerkiksi kyse voi olla tarpeesta tuntea olevansa tärkeä, tarpeellinen, tehdä jotain arvokasta tai olla osa huipputiimiä; tai kyse voi olla sellaisten ihanteiden puolesta toimimisesta kuin isänmaallisuus, vapaus, oikeudenmukaisuus, tasa-arvoisuus, rakkaus, suvaitsevaisuus, itsensä toteuttaminen, maailmanluokan suoriutuminen tai edistys, progressio.

Vaikuttajana inspiroija ei lupaa toisille mitään konkreettisia palkintoja, vaan tavoite on saada ihmiset kokemaan itsessään palkitsevana jonkin tärkeän asian puolesta toimiminen. Vaikuttajan on ymmärrettävä tässä ihmisten arvomaailmaa ja ihanteita eli sitä, mikä ihmisille on tärkeää ja mikä heitä motivoi, mikä heidät saa liikkeelle. Tässä voi auttaa, jos käyttää aikaa ihmisten kanssa olemiseen, keskustelemiseen ja kuuntelemiseen.

Taktiikkana inspiroiminen tulee lähelle sellaisia ilmiöitä kuin karismaattisuus ja samastuminen. Karisman voima perustuu siihen, että henkilöllä on ominaisuuksia, joita toiset ihailevat ja joiden avulla kykenevät samastumaan häneen. Koska karisma on katsojan silmissä, karismaa käyttävän vaikuttajan on kyettävä rakentamaan imagoaan. Karismaattinen henkilö uskoo itseensä – hän ei osoita epävarmuutta. Karisma perustuu myös luottamukseen. Luottamus saavutetaan, kun ihmiset uskovat, että henkilö ei tavoittele omaa etuaan. Hän tekee henkilökohtaisia uhrauksia ja laittaa itsensä likoon. Hän toimii esimerkillisesti ja tarjoaa toisille näin myös vahvan roolimallin.